Yhteistyöhankkeella Keski-Suomen ruokaketjulle näkyvyyttä ja buustia

Yhteistyöhankkeella Keski-Suomen ruokaketjulle näkyvyyttä ja buustia

Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatio 2 -yhteistyöhankkeessa (KEKO2) kehitettiin Keski-Suomen ruokaketjun toimintaa kokonaisuutena toimialarajat ylittäen. Hankkeessa tehtiin uudenlaisia kokeiluja ja avauksia ruokaketjun ja maaseudun toimijoiden aktivoimiseksi. Viestinnällä oli keskeinen rooli, ja pääteemoina olivat kansainvälistyminen sekä ruokamatkailu. Hanke toteutettiin 1.1.2019–31.3.2022. Tutustu loppujulkaisuun.

Tarvelähtöistä kehittämistä ja yhteistyötä

Reilut kolme vuotta kestäneen hankkeen aikana maaseudun ja ruokaketjun yrittäjyyttä edistettiin selvityksin, jakamalla tuoreinta ajankohtaistietoa, tekemällä toimialaa näkyväksi ja saattamalla toimijoita yhteen. Erityisen tärkeäksi tunnistettiin mikro- ja pk-elintarvikeyritysten toiminnan tukeminen ja kehittäminen. KEKO2-hanke järjesti tai oli mukana järjestämässä yli 130 erilaista tapahtumaa ja tilaisuutta, kuten työpajoja, webinaareja ja sidosryhmätapaamisia. Suurimpia ponnistuksia olivat Artesaaniruoka SM 2019 -kilpailu ja Amazing Keski-Suomi 2021 -tapahtuma. Toimenpiteiden myötä keskisuomalaisen ruokaketjun näkyvyys on kasvanut. Toimijat ovat verkostoituneet entistä vahvemmin, löytäneet uusia myynti- ja markkinointikanavia sekä tiivistäneet yhteistyötä tuotteiden saattamiseksi pellolta pöytään – myös ruokamatkailijoille ja vientiin.

Tulokset ja tuotokset käyttöön

Hankkeessa tuotettiin 21 eri julkaisua, kuusi raporttia, 58 videota ja 46 uutta alasivua aitomaaseutu.fi-verkkosivustolle. Keski-Suomen maaseudun yrittäjyydestä kerrottiin suurelle yleisölle kesällä 2021 julkaistussa Aito maaseutu Keski-Suomessa 2 -printtilehdessä. Syksyn 2021 Lähiruokakarnevaaleihin tuotettiin AR-teknologiaa hyödyntäen Ruoan reitti pellolta pöytään -kokonaisuus, johon Gradian opiskelijat jalostivat paikallisen tilan tuotteista reseptiikan ja ruokalajit.

Yksi merkittävimmistä hankkeen tuloksista on yhteistyössä alueen yrittäjien, yhteistyökumppaneiden ja ruokaketjun muiden sidosryhmien kanssa tuotettu Keski-Suomen ruokaverkoston kehittämisstrategia vuosille 2022–2027 – Keski-Suomen ruokaverkostossa on mahdollisuuksia. Strategiassa linjataan maakunnan ruokaverkoston kehittämisen arvot, visio ja painopistealueet sekä tunnistetut kehittämistoimet. Hankkeessa tuotetut videot, kuvat ja muu materiaali ovat vapaasti käytettävissä ja löytyvät aitomaaseutu.fi-sivustolta. Ne palvelevat paikallisia yrittäjiä ja koko ruokaketjun imagon sekä tunnettuuden edistämisessä myös hankkeen päätyttyä.

“Yhteistyö keskisuomalaisen ruokaketjun, maaseudun ja koko maakunnan kehittämisessä on ollut avointa, vuorovaikutuksellista ja vaikuttavaa, myös valtakunnallisesti. Ruoka ja matkailu katsovat jo toisiaan silmiin, mutta ennen kaikkea myös samaan suuntaan – tästä osoituksena muun muassa Keski-Suomen ruokamatkailun toimenpidesuunnitelma uudessa maakunnallisessa matkailustrategiassa. Elintarvikevientiin on löytynyt uusia avauksia ja saatuja oppeja hyödynnetään jatkoa suunniteltaessa. Erittäin haasteellisesta maailmantilanteestakin riippumatta kasvuhakuiset yrittäjät sinnittelevät eteenpäin ja hyödyntävät syntyneitä verkostoja sekä kanavia”, iloitsee hankkeen projektipäällikkö Leena Pölkki.

Rajapinnat ylittävälle ruokaketjun koordinaatiolle on tarvetta

KEKO2-hanke on koordinoinut Keski-Suomen ruokaketjun kehittämistä. Tässä viestinnällä on ollut keskeinen rooli. Tärkeimmät kanavat olivat aitomaaseutu.fi-verkkosivusto ja sosiaalinen media. Verkkosivustolle sisältöä tuottivat myös muut Keski-Suomen maaseudun kehittämishankkeet, ja sinne on ohjattu liikennettä muistakin viestintäkanavista.

“KEKO2 on näkynyt aktiivisena ruokasektorin toimijana koko hankkeen toiminta-ajan ja sektoria koordinoiva rooli on vahvistunut hankkeen loppua kohti. Ruokasektori on laaja ja monialainen, joten koordinaatiota tarvitaan. KEKO2 on onnistunut koordinoimaan toimintaa juuri ‘ruoka’ kärkenä”, kiittää hankkeen toiminnassa mukana ollut yrittäjä.

KEKO2-hankkeen virallisia yhteistyökumppaneita olivat MTK Keski-Suomi ja ProAgria Keski-Suomi/Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset. Muita yhteistyötahoja olivat muun muassa Keski-Suomen liitto, Suomen Artesaaniruoka ry, valtakunnallinen Ruokasektorin koordinaatiohanke (TY), MMM, Keski-Suomen ELY-keskus, Jyväsriihi ry, Keski-Suomen Keittiömestarit ry, Sisä-Suomen kalatalousryhmä sekä Gradia ja POKE. KEKO2-hankkeen toimintaan osallistui yhteensä 220 eri yritystä ja 155 muuta toimijaa. Hankkeen toimenpiteissä oli mukana muun muassa alkutuottajia, jalostavia elintarvike- ja ruokamatkailuyrityksiä sekä ammattikeittiöitä, kauppoja, Leader-ryhmiä, kehittämisyhtiöitä, kuntia, kyliä ja yhdistyksiä.

“Kiitän lämpimästi koko hanketiimin puolesta kaikkia hankkeen toimintaan osallistuneita tahoja tuloksellisesta ja arvokkaasta yhteistyöstä. Tulevaisuutta on linjattu yhdessä, se tehdään myös yhdessä. Suomalaisen ruoan, paikallisen ruoan, ruokamatkailun ja maaseudun yrittäjyyden puolesta. Työ jatkuu!” kiittää ja kannustaa Pölkki.

Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatio 2 -yhteistyöhanketta hallinnoi Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja se toteutettiin yhdessä MTK Keski-Suomen ja ProAgria Keski-Suomen kanssa. Hanketta rahoitti Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Tutustu ja hyödynnä KEKO2-hankkeen materiaaleja: www.aitomaaseutu.fi/hankkeet/keko2

Anna palautetta

Jotta pystymme kehittämään toimintaamme ja huomioimaan kentän tarpeet entistä paremmin myös jatkossa, toivomme palautetta hankkeesta. Vastaukset viimeistään 26.4.2022 mennessä.

Lisätietoja: leena.polkki@jamk.fi

Tulevaa

Keski-Suomen ruokaverkoston kehittämistä jatketaan huhtikuussa käynnistyneessä Keski-Suomen ruokaverkosto -yhteistyöhankkeessa (1.4.2022–31.1.2024). Virallisia yhteistyökumppaneita ovat MTK Keski-Suomi, ProAgria Keski-Suomi ja Keski-Suomen liitto. Hanketta rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Seuraa ilmoittelua Pellolta pöytään -fb-sivustolla ja aitomaaseutu.fi -sivustolla. Tutustu myös maaseutuverkoston tulevaan valtakunnalliseen verkkosivustoon, josta tiedotamme lisää, kun sivusto aukeaa.

Lisätietoja: leena.polkki@jamk.fi

Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Takaisin ylös