Ajankohtaista

Aika kiinnittää huomio maan kasvukuntoon

Syystöiden yhteydessä on hyvä aika käydä tutkimassa omien peltojen rakennetta ja kasvukuntoa. MEKA -hankkeen asiantuntijat Eeva-Liisa Neuvonen ja Juhani Peltola kiertävät eri puolilla maakuntaa kaivamassa kuoppia sekä kasvinviljely- että kotieläntilojen lohkoilla ja keskustelemassa viljelijöiden kanssa aiheesta. Samalla käydään läpi peltomaan laatutestilomakkeen 480 täyttäminen.

Tule mukaan pellonpiennar-päiville tutkimaan maan rakennetta:

3.11. klo 10.30 Laukaa

4.11. klo 10.30 Saarijärvi

8.11. klo 10.30 Jämsänkoski

Ilmoittaudu mukaan Tanja-Reetta Kinnuselle, p. 043 824 9640, päivät vaativat toteutuakseen vähintään 5 osallistujaa.

Käsintehty ruoka -kilpailun voittajat ratkottiin 17.9.2016

Käsintehty ruoka -kilpailu vuosimallia 2016 kisattiin Ween Maan Wiljaa -markkinoiden yhteydessä 17.9.2016. Kilpailun voittajaksi nousi Kyyttöjuusto, valmistajana Kainuu Country Food Oy. Toisen sijan nappasi Mustikka ja hunaja/Ahotuvan Tarhat ja kolmanneksi ylsi Äiskän näkkäri/Äijäsen Kotileipomo Oy. Isot onnittelut voittajalle ja kaikille palkituille.

Kaikkiaan kilpailuun osallistui 12 tuotetta, jotka arvioi viisihenkinen raati. Raadissa työskentelivät opetusneuvos Martti Lehtinen (pj), liikkeenjohtaja Mikko Seppälä (Minimani), tuottaja Eija Marja-aho (Keskisuomalainen), design manager Harri Pyykölä (Mediataivas) sekä kuluttajajäsenenä Tiina Koivu.

Kilpailun järjestivät Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatiohanke, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Pro Agria Keski-Suomi.

Kiitämme kaikkia kilpailuun osallistuneita yrityksiä, raadin jäseniä ja yhteistyökumppaneitamme.

Ensi vuonna otetaan uusiksi! 🙂

Aito maaseutu Keski-Suomessa -verkkolehden uudet artikkelit ovat luettavissa

Verkkolehden toisessa numerossa käsitellään Keski-Suomen luomutuotantoa ja tarkastellaan luomun etuja ja tulevaisuuden näkymiä. Esittelyssä on muun muassa maatilayrittäjiä palveleva Toivo-tiedonvälityshanke. Lisäksi lehdessä esitellään Lähiruoan valtakunnallisen koordinaatiohankkeen kesällä 2016 päivittämä lähiruoasta kertova Aitoja makuja -viesti. Lähiruoan keskeiset ainekset ovat elämyksellisyys, paikallisuus ja kestävyys.

Lue uusimmat artikkelit Aito maaseutu Keski-Suomessa -verkkolehdestä. Lisää artikkeleita julkaistaan syksyn aikana!

Maaseudun kehittämisaamu ja Keski-SuomiON GO -seminaari pidettiin 28.9.2016

Maaseudun kehittämisaamu ja Keski-SuomiON GO -seminaari järjestettiin 28.9.2016. Päivän aikana verkostoiduttiin, saatiin välineitä verkostoitumiseen sekä tutustuttiin uusiin ihmisiin ja erilaisiin hankkeisiin. Lisäksi tapahtuma tarjosi tuhdin kattauksen hyödyllistä ja kiinnostavaa tietoa maaseutuohjelmasta ja sen mahdollisuuksista. Tapahtumasta tuli paljon myönteistä palautetta. Kiitokset kaikille osallistujille, esiintyjille ja yhteistyötahoille!

Täältä pääset tutustumaan aamupäivän esitysmateriaaleihin:
Yritysrahoituksen tietoisku, Panu Kässi, Keski-Suomen ELY-keskus

Ja täältä iltapäivän seminaarin:
Tietoisku yritysrahoituksesta, Ulla Mehto-Hämäläinen, Keski-Suomen ELY-keskus
Tietoisku Maaseudun Kasvupolusta, Janne Roiha, Kasvun Roihu Oy
Hankinta-asiamiesinfo, Veli Puttonen, Keski-Suomen Yrittäjät

Kuvia tapahtumapäivästä löydät sivustomme kuvagalleriasta. Seminaarin videotallenteita pääset puolestaan katsomaan vasta avatulta Aito maaseutu Keski-Suomessa -YouTube-kanavalta.

Annathan vielä myös palautetta oheisella lomakkeella.

Artikkelikuva ©maaseutuverkosto, Martina Motzbäuchel.

Naudanlihantuottajien opintomatka marraskuussa

Vaihtelevia kohteita, mukavaa matkaseuraa ja ammattiasiaa Savon puolella

Meka-hanke järjestää 24.–25.11 naudanlihantuottajille Etelä-Savoon suuntautuvan opinto- ja virkistysmatkan. Matkakohteita on perinteisistä tilavierailuista vastikään avattuun lähiruokatehtaaseen ja tunnelman takaamiseksi yöpyminen tapahtuu Saimaan rannalla sijaitsevassa Hotel & Spa Resort Järvisydämessä Rantasalmella. Järvisydämen ravintola Piikatytössä on tarjolla illallinen, jossa idearikas rantasalmelainen naudanlihantuottaja Antti Lukkarinen virittelee omilla näkemyksillään keskustelua naudanlihantuotannon tulevaisuudesta. Luvassa on mielenkiintoista ja luovaa keskustelua yhdessä muiden yrittäjien kanssa.

Tilavierailuilla tutustutaan ensimmäiseksi kahden viljelijäperheen luotsaamaan Harjun luomuun. Harjun Luomu on aktiiviesti kehittyvä tila, joka on osakkaana luomu-limousinea myyvässä ja markkinoivassa Beeffi Oy:ssa, sekä parhaillaan biojalostamoa rakentavassa Biohauki Oy:ssa 14 muun viljelijän tai toimijan kanssa. Keväällä 2016 avatussa Lähiruokatehdas Otava Food Factoryssa Mikkelissä tarjolla on omakustanteinen lounas, jossa maistellaan erilaisia sesongin mukaisia syömisiä. Tilakohteena on vielä Heikki Asikaisen tila Juvalla, jossa makuuparsipihatossa asuu noin 50 angus-, hereford- ja charolaisemoa.

Toisena matkapäivänä siirrymme Järvisydämestä Joroisiin tutustumaan MTY Anttosen nautakasvattamoon. Nuorten kasvuhaluisten yrittäjäsisarusten tilalla on 500 liharotuisen naudan loppukasvattamo. Lounas nautitaan Moilasen leipomossa Pieksämäellä, minkä jälkeen viimeisenä kohteena kotimatkalla on erityisesti emoainekseen panostava 100 emolehmän Rauhala Angus Leppävirralla.

Matkan tarkemmat tiedot tapahtumakalenterissa olevasta ohjelmaliittestä!

Saara Patama, harjoittelija, MEKA -hanke

Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Takaisin ylös