Kotitarveviljelyn kehittäminen -hanke

Kotitarveviljelyn kehittäminen -hanke

Hanke toimii Laukaan, Muuramen ja Uuraisten alueilla sekä Jyväskylän maaseutualueilla. Hanke suunnataan kotitarveviljelystä kiinnostuneille yksityishenkilöille ja yhteisöille. Hanke on avoin kaikille.

Hankkeella lisätään kuluttajien tietoa kotitarveviljelyn erilaisista mahdollisuuksista. Viljelyn aloittamiseen ei tarvita isoja investointeja tai laajoja maa-alueita, joten viljelymahdollisuus on monen ulottuvilla.
Ruukuissa, lavoissa ja parvekkeilla voi harjoittaa viljelyä ja korjata runsasta satoa. Hankkeessa neuvotaan viljelyn aloittamisessa ja autetaan viljelyssä kohdattujen ongelmien yli.
Hanke lisää yhteisöllisyyttä kylillä ja taajama-alueilla sekä lisää mielekästä, hyvinvointia ja mielenterveyttä lisäävää tekemistä.

Tavoitteet:

  1. Tiedon jakaminen kotitarveviljelystä. Kotitarveviljelyä edistetään kotipuutarhoissa ja yhteisöviljelmillä. Aloitteleva viljelijä tarvitsee neuvoja ja tukea, johon hankkeen avulla vastataan. Tavoitteena on saada uusia kotitarveviljelijöitä hankealueelle.
  2. Kannustetaan omavaraisuuteen, kasvisten käytön lisäämiseen ja ilmastoviisaisiin valintoihin. Vihannesten ja juuresten viljely on tärkeä osa omavaraisuutta ja se tukee kasvisten käytön lisäämistä. Tavoitteena on jakaa tietoa ilmastoystävällisestä kotitarveviljelystä.
  3. Yhteistyön ja yhteisöllisyyden lisääminen sekä verkostoituminen asukkaiden ja yhdistysten välillä. Hankkeen tavoitteena on lisätä asukkaiden yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä yhteisen tekemisen avulla. Hankkeen avulla tehdään asukkaille tutuksi alueella toimivia, kotitarveviljelyä edistäviä ja siihen kannustavia yhdistyksiä.

Hankkeessa järjestetään infotilaisuuksia ja viljelyopastusta verkkoluentoina ja viljelysten äärellä. Tavoitteena on perustaa lavatarha- tai kasvimaaviljelyksiä, joita hoidetaan talkoilla yhdessä oppien ja erilaisia kokeiluja tehden. Teemme myös vierailuja lähistön puutarhakohteisiin.

Hankkeen päätyttyä osallistujien tietämys kotitarveviljelystä on lisääntynyt ja heillä on osaamista omatoimiseen viljelyyn. He voivat jakaa osaamistaan edelleen ja innostaa ja opastaa uusia harrastajia mukaan viljelyyn.

Hankkeen toteuttaja on ProAgria Keski-Suomi ry / Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset. Hankkeen toiminta-aika on 1.2.2022-30.9.2023. Hanketta rahoittaa JyväsRiihi Leader-ryhmä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

 

Hankkeen nettisivut.

Yhteystiedot

Riitta Peräinen

riitta.perainen@maajakotitalousnaiset.fi
puh. 043 826 7294

Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Logo
Takaisin ylös